Kuka?

Nimeni on Samuli Karevaara. Olen diplomi-insinööri ja perheenisä Hollolasta. Olen töissä Lahden ammattikorkeakoulussa, jossa vastaan verkko-opetusympäristöjen teknisestä kehitystyöstä.

Mitä?

Kirjoitin diplomityön tekemisestä ja tekemättömyydestä, lähinnä itselleni. Siinä sivussa myös tietotekniikan käytöstä opiskelun ja opetuksen tukena. Tosin kaikenlainen tarinointini tuntuu aina jossakin vaiheessa taantuvan höpinäksi.

Miksi?

Erittäin hyvä kysymys, en itsekään ymmärrä. Joitakin selittelyjä:

  • Ajattelin, että voisin kannustaa itseäni diplomityön tekoon raportoimalla työn edistymisestä täällä. Tämä ei aivan onnistunut, mutta työ tuli silti valmiiksi.
  • Omasta mielestäni minulla on aina joskus ihan järkeenkäypiä ajatuksia. En kuitenkaan ole saanut niitä dokumentoitua. Joko niistä ei ole jäänyt mitään paperille, tai päässä loistavilta kuulostaneet ideat ovat paperilla kuihtuneet itsestäänselviksi ja jo vuosia aiemmin puhkipohdituiksi. Syynä on siis oltava joko kirjoittamisen vähyys tai kirjoitustaidon puute ;-) .
  • Olen kiinnostunut uusista teknisistä viestintävälineistä sekä kirjoittamisesta.