Monet webin ja hypermedian historiaa käsittelevät artikkelit muistavat mainita, että Vannevar Bush kehitti hypertekstin idean vuonna 1945 Atlantic Monthlyssä ilmestyneessä artikkelissaan “As we may think“. Olen itsekin kertonut näin ihmisille jo vuosia vuosia sitten, vaikka luinkin kyseisen artikkelin vasta diplomityöni teoriaosuutta kirjoittaessani :-)
Vannevar Bush kuvailee artikkelissaan tavallisen työpöydän näköisen koneen, joka sisältäisi valtavia määriä tietoa: kuvia, lehtileikkeitä, artikkeleita ja kirjoja. Kirjan tai lehtileikkeen saa näkyvilleen kirjoittamalla kirjan tai lehtileikkeen koodin työpöydällä olevalla näppäimistöllä. Koneessa on myös erikoisnäppäimiä, joilla pääsee eteenpäin vaikkapa 10 tai 100 sivua kerrallaan. Yhdellä näppäimellä pääsee takaisin sisällysluetteloon.
Löydettyään sopivan artikkelin, käyttäjä voi jättää sen näkyville ja hakea toiseen näyttöön toisen artikkelin. Tämän jälkeen käyttäjä voi luoda artikkelien välille linkin, hakea lisää artikkeleita, luoda lisää linkkejä ja niin edelleen. Kokonaisia linkkipolkuja ja niihin kuuluvia artikkeleita voi tallentaa ja lähettää vaikkapa kollegoille heidän käytettäväkseen, jos heillä on samanlainen kone.
Tämän koneen avulla voitaisiin, edelleen Vannevar Bushin visioimana, luoda täysin uudenlaisia tietosanakirjoja, luetteloita kaikista haetuista patenteista, vanhoista lakijutuista ja niin edelleen.
Minusta on vähättelyä sanoa, että Vannevar Bush visioi pelkästään hypertekstin esiasteen: hän visioi koko webin esiasteen. Tosin ei read-write-webiä, mutta read-copy-webin kuitenkin. Okei, Vannevarin kone ei ollut verkossa, vaan tieto oli mikrofilmeillä. Hän koettikin olla käytännöllinen, vaikka visionääri olikin. (Yhdessä Bond-elokuvassa muuten Bond saa “tekstiviestin” kelloonsa: kello suoltaa sellaista Dyno-Label-nauhaa, ruksruksruks… :-O Fakta osoittautui myöhemmin Hollywood-fiktiota ihmeellisemmäksi ja käytännöllisemmäksi.)
Web 2.0: Tim Berners-Lee vuonna 1991
Web 2.0 -hässäkän on yksi näkökulma on “osallistuva web”. Verkko, johon kuka tahansa voi julkaista materiaalia. Tim Berners-Leen alulle panemassa webin inkarnaatiossa oli jo alun alkaen kyse juuri tästä. Berners-Lee kirjoittaakin blogissaan, että kaikkein ensimmäisessä selaimessa jonka hän toteutti, sivuja pystyi lukemisen lisäksi myös muokkaamaan. Ja jos kirjoitusoikeudet olivat kunnossa, niin myös tallentamaan takaisin webiin.
Nykyinen web on siis todellakin versio kaksi piste nolla. Kakkosversion suunnitelmat vain tehtiin jo vuonna 1991, toteutus alkaa kohta olla valmis. Hype tuntuu olevan aina yhden sukupolven jäljessä pioneereja.
Jokohan kolmosversion siemen itää…
Yksi suurimpia argumentteja kesäaikaan siirtymisen puolesta William Willetin pamfletissa “The waste of daylight” (1907) oli suuret säästöt valaistuskustannuksissa. Sisätiloissa tehottomat hehkulamput lämmittävät, ja hyvällä termostaatilla varustettu huoneisto osaa teoriassa kompensoida tämän alentamalla lämmitystehoa. Ulkona taas useat nykyään valot palavat joka tapauksessa “koko ajan”. Ei kaupunki kovin pimeäksi pätkähdä jonakin maagisena päivän loppumishetkenä, jota sitten voitaisiin tällä kellojen siirtelyllä myös siirtää.