Avoimen lähdekoodin viivanpiirtelyä

Tälle päivälle oli tavoitteena saada diplomityön kokonaissivumäärä yli kahdenkymmenen. Nyt mennään vasta neljässätoista. Kuusi sivua päivässä on melko paljon, kenties. Apuun on siis kutsuttava muutama iso kuva.

Diplomityöhön tuskin kaivataan fiiliskuvia kesäisestä koivumetsästä, joten kuvien on oltava esimerkiksi aiheeseen liittyviä kaavioita. En tiedä, saisiko kuvia lainata työhönsä jostakin sellaisenaan. Laiskana en jaksa edes ottaa selvää, vaan piirrän kaikki kaaviot itse.

Tässä insinööri haistaa heti ylimääräisen säätämisen mahdollisuuden: kaaviot on tietenkin piirrettävä jollakin avoimen lähdekoodin ohjelmalla. Olen käyttänyt ohjelmistojen arkkitehtuurin mallintamisessa ArgoUML- ja Dia-ohjelmia, mutta olisi kenties aika opetella jonkin vapaamuotoisemman vektoripiirto-ohjelman käyttöä.

Inkscape on tullut monessa yhteydessä esiin hyvänä avoimen lähdekoodin vektoripiirto-ohjelmana. Ensituntuma onkin hyvä. Pari laatikkoa ja ne yhdistävä viiva syntyvät vaivattomasti. Nuolenkärkien lisäämistä varten tarvitsee tosin jo luntata tekeillä olevasta Inkscape-kirjasta.

Suorien viivojen piirtäminen on taas kerran yllättävän hankalaa. Photoshopissakin muistan taistelleeni aluksi vain tavallisten suorien mustien viivojen kanssa. Erinäisten säätämisten ja ohjekirjan tavaamisten jälkeen sain aikaiseksi seuraavaa:

Classic Web Application Model

Tämän olisi tarkoitus olla suora kopio kuvasta Jesse Garrett’n artikkelista Ajax: A New Approach to Web Applications. Tosin tämäkin vielä keskeneräinen, jääköön loput hieromisen ensi viikolle. Diplomityön edistyminen surkastui aloitettuihin sanastoon ja lyhenneselityksiin, muutamaan tekstikappaleeseen, pariin käsin lisättyyn sivunvaihtoon sekä tähän vajavaiseen kopiokuvaan. Noo… toinen kuva syntynee jo helpommin. Lähteitäkin löytyi lisää, tosin työhön asti päätyi toistaiseksi vain pari. Alla kuitenkin diplomityöni nykytila.

0 Responses to “Avoimen lähdekoodin viivanpiirtelyä”


  1. No Comments

Leave a Reply