Samuli K

Faktoja

Sunnuntai on ulkomailla viikon ensimmäinen päivä.

Savolaiset ovat kieroa kansaa.

Kaikki novellissa mainitut luonnolliset ilmiöt ovat mahdollisia.

———-

Normaalivartaloinen ja keskimittainen mies pysäköi Volkswagen Madza 307 -merkkisen kaupunkimaasturinsa E-kaupan parkkialueen kolmanteen ruutuun vasemmalta katsoen. Kello oli jo 14.07. Lounasaika oli jo mennyt, ja hänen nälkänsä oli jo kasvanut suureksi. Hänen aamulla syömänsä juustosarvi riittäisi enää noin kahdeksaksi minuutiksi. Hän käveli yhdeksän askelen mittaisen matkan autoltaan kaupan ovelle ja työnsi ovea oikealla kädellään.

Ovi ei avautunut!

Älä hätäile, hän sanoi itselleen. Vain harvat tiesivät, että E-kaupan ovet oli valmistettu 70-luvulla itä-saksalaisen mallin mukaan, joten niiden saranapuoli oli epäloogisesti eri puolella. Lisäksi optinen harha, jonka muodosti ovien lasien käsinhiottu fasetti, sai ihmiset työntämään ovea silloinkin, kun olisi pitänyt vetää. Hän tarttui oven toisella reunalla olevaan hieman u-kirjainta muistuttavaan putkimaiseen ulokkeeseen ja veti.

Ovi ei vieläkään avautunut!

Käsittämätöntä! Tosin, tänään sana käsittämätöntä oli yliviivattu paksulla mustalla tussilla hänen sanakirjastaan. Hän ei voinut ymmärtää, miksi ovi ei edelleenkään avautunut. Kun hän vihdoin ymmärsi, hänestä tuntui kuin häntä olisi lyöty kuorma-autolla palleaan. Kaupan valot eivät ole päällä… Aamulla vilkaistessaan eteisen kalenteria hän oli huomannut, että tämän päivän päivämäärä oli painettu kalenteriin punaisella värillä… Kuinka hän ei ollut tullut ajatelleeksi!

Hitto soikoon, tänään on sunnuntai! Kauppa on kiinni!

Hetken hänestä tuntui kuin maailma olisi pysähtynyt. Nälkä humisi hänen suolissaan. Häntä heikotti. Hänen mieleensä muistuivat äidin tekemät paahtoleivät. En enää koskaan tunne niiden rapeutta poskissani.

Silloin hän näki sen.

Hänen edessään seisoi rakennus, jonka katolla luki “iksoik-R”. Iksoik-R… Mies ei ollut kuullutkaan tuon nimisestä rakennuksesta, vaikka hän oli rakennuslogian professori rakennuslogiikan laitoksella Lontoon yliopistossa. Kääntyessään 360 astetta autolleen mies kuitenkin näki kyltin heijastuman valaisemattoman E-kaupan tummassa ikkunapinnassa. Hän oli katsonut kylttiä sen takaa!

R-kioski!

Mies muisti heti, että R-kioskissa myydään myös elintarvikkeita. Paahtoleipä on elintarvike! Toivo palasi hänen poskilleen. Mies vilkaisi kiireesti isosedältä saamaansa Hessu Hopo -merkkistä rannekelloa. 14.12. Hänellä oli yhä kolme minuuttia aikaa. Hetkeäkään hukkaamatta hän kiiruhti R-kioskin ovesta sisään. Sisällä hän poimi 24:ään osaan paloitellun Fazerin Kultapaahto -merkkisen paahtoleipäpakkauksen, ja laski sen kassalle.

Kassaneidillä oli hyvin lyhyet ja suorat hartioille asti ulottuvat kiharat hiukset. Nainen hymyili kuin olisi voittanut lotossa viisi oikein.

“Mainio valinta, olen itsekin suuri paahtoleipien ihailija”, nainen sanoi.

Mies yllättyi. Useat naiset yleensä karttoivat paahtoleipiä niiden korkean kilojoulepitoisuuden vuoksi.

Mies maksoi leivän American Visa Platinum -luottokortillaan. Hän olisi avannut paketin jo kaupassa, mutta ei akateemisena ammattilaisena kehdannut syödä paahtoleipää suoraan pakkauksesta ilman kevytrasvalevitettä naisen seurassa. Mies asteli tavallisen pituisin mutta ripein askelin ulos kioskista ostoskeskusalueen parkkipaikalle. Kello oli minuuttia vaille varttia yli kaksi. Viimeisillä voimillaan mies tunki kaksi palaa paahtoleipää suuhunsa, ja tajusi, että hänen olisi kannattanut ostaa myös 0,5 tilavuuslitran vetoinen pullon muotoinen pakkaus lähdevettä.

Hän unohti tämän unohduksensa kuitenkin pian, sillä leipä maistui hyvältä, ja alkukesän aurinko lämmitti hänen autonsa mustia nahkaistuimia.