Yle uutisoi, että koululaiset ovat aikaisempaa levottomampia, itsekeskeisempiä ja lyhytjännitteisempiä. Syiksi mainittiin mm. ongelmat oppilaiden kotona ja liian suuret opetusryhmät.
Samaan aikaan oppilaitoksissa pohditaan, miten aina vain lyhytjänteisemmille oppilaille voisi opettaa vaikeitakin asioita tekstiviestin mittaisissa pätkissä. Kun he eivät jaksa keskittyä pidempään, vaihtavat muutoin oppilaitosta. Suosituimmat lastenohjelmat taas aiheuttavat epilepsiaa ja rytmihäiriöitä yli 30-vuotiaille. En edes liioittele.
Tarvitseeko tätä nyt enempää rautalangasta vääntää? Lapset juoksevat sakset kädessä ja hyppivät autotallin katolta, jos heidän annetaan niin tehdä. Miksi tähän samaan levottomuuden noidankehään ollaan menossa innolla jopa yliopistotasolla? Mikään ei saisi olla vaikeaa tai vaatia keskittynyttä ja keskeytymätöntä ajattelua.
Jompikumpi iltapäivälehti repii huumoria tämän päivän kannessaan sinänsä vakavasta aiheesta:
Esa Tikkasen raju elämä: Ryyppäsin ja petin.
Jari Kurri: Yritin auttaa.
Pyysin erään yrityksen nimissä heidän käyttämänsä tuotannonohjausjärjestelmän ohjeita PDF-muodossa. Järjestelmän tehnyt ohjelmistoyritys vastasi, että “emme jaa käsikirjaamme pdf-muodossa, koska kyseessä on tekijänoikeuslain alainen tuote”.
Melkein kaikki tuotekynnyksen ylittävät tekstit, kirjaset, runot, kirjat ja vastaavat ovat “tekijänoikeuslain alaisia”. Ei tuo laki kiellä ketään tekijänoikeudet tuotokseensa omistavaa jakamasta samaa tuotetta myös muissa formaateissa. Jos kieltää, niin johan nyt.
Toiseksi, yritys maksaa jo noin viisinumeroisen summan vuodessa tuotannonohjausjärjestelmän käytöstä ja konsultaatiosta. Kuinka suuret tappiot ohjelmistoyritys laskee kärsivänsä, jos heidän ohjekirjansa leviäisi vääriin käsiin PDF-muodossa? Ohjelmisto itse ei ole mikään innovaatiopankin räjäyttävä järjestelmä, eikä ohjekirja varsinkaan ole mikään kaunokirjallinen tuotos.
Oma arvioni mahdollisista tappioista on nolla euroa. Nyt he vain ärsyttävät ainakin yhtä asiakastaan. Jos kerrankin joku on vaivautunut ohjelmistoonsa ohjeet kirjoittamaan, niin kannattaako niitä pantata! En usko, päinvastoin.
Jo vuosia sitten puhuttiin siitä, kuinka marketissa tavarat voisi vain latoa kärryihin ja sitten työntää kärryt autolle. Kassalla tuotteet ja summa luettaisiin automaattisesti ja laskutettaisiin kortilta.
Missä tämän tapaiset ratkaisut viipyvät? Minusta tuntuu tyhmältä latoa tavarat ensin hyllystä kärryyn, kärrystä hihnalle, sitten kasseihin, kassit kärryihin ja lopuksi kassit autoon. Tavarat voisi pakata saman tien vaikkapa laatikoihin kärryn pohjalle, jotka sitten vain nostetaan auton tavaratilaan. Ehkä muovikassejakin tulisi ostettua vähemmän: laatikot olisi lähes pakko muistaa, muuten ostoksia ei voi pakata kunnolla kärryihin, vaan ollaan taas tavarat kärryyn, pois kärrystä, tavarat kassiin -tilanteessa.
Älykassasta puheenollen. Uskoni saksalaiseen järjestelmällisyyteen ja tehokkuuteen on täydellisesti romuttunut Lidl:n kassapöytien myötä. Vain yksi kaista pakata tavaroita! Kauhea paniikki, kun takaa pusketaan päälle. Tavarat on siis tarkoitus laittaa vielä kerran sellaisenaan takaisin kärryihin, sitten pakata niitä kasseihin jossakin ikkunalaudalla? Hankkikaa vihje! Kassapöytiä valmistava yrityskään ei halua niihin nimeään näkyviin.
Aikaisemmin Lidl:ssä ei ollut edes niitä pieniä muovikoreja pikkuostoksia varten, koska kassa ei toimi niiden kanssa. Mitä saksalainen insinööri on tässä kohtaa oikein ajatellut?
Pojallekin hieman tietoteknisiä sotatarinoita.
“Silloin kun minä olin lapsi, niin peliautomaateissakin oli vain komentorivipohjainen Linux. Pelkällä kosketusnäytöllä!”
Mikä ihmeen “xlr”?
Ei meillä mitään tämmöistä… kenties web-haku osaisi kertoa jotakin.
No niinhän se olikin, toteaa Microsoft! Microsoftin oma poika, eikä sitä muistanut, D’oh! Microsoft Works Spreadsheet… Ja toimii mainiosti, sen kun avaa suoraan Microsoft Exceliin, joka löytyi kuin löytyikin koneeltani jo valmiiksi!
Tiedäthän sen ylenpalttisen kahvinkittauksen aiheuttaman hyperaktiivisen tilan juuri ennen kofeiinimyrkytyksen ensimmäisiä oireita?
Todella miellyttävä yllätys kaivaa kesätakit talven jäljiltä ullakolta ja löytää rintataskusta 50 euron seteli!
Kävisipä minulle joskus niin.
Yksi suurimpia argumentteja kesäaikaan siirtymisen puolesta William Willetin pamfletissa “The waste of daylight” (1907) oli suuret säästöt valaistuskustannuksissa. Sisätiloissa tehottomat hehkulamput lämmittävät, ja hyvällä termostaatilla varustettu huoneisto osaa teoriassa kompensoida tämän alentamalla lämmitystehoa. Ulkona taas useat nykyään valot palavat joka tapauksessa “koko ajan”. Ei kaupunki kovin pimeäksi pätkähdä jonakin maagisena päivän loppumishetkenä, jota sitten voitaisiin tällä kellojen siirtelyllä myös siirtää.
Ainakin Wikipedian mukaan Willet oli myös innokas golffari, ja häntä harmitti golfkierroksen päättyminen aikaisin. Olisikohan jäänyt pamfletti kirjoittamatta ja energiantuhlaus huolettamatta, jos kentällä olisi ollut tehokkaat ympärivuorokautiset ulkovalot? Benjamin Franklin leikitteli samankaltaisella ajatuksella satiirissaan “Daylight saving” (1784). Hän tosin ei ehdottanut kellojen siirtelyä, vaan sitä, että herättäisiin päivän askareisiin aikaisemmin. Benjamin olikin käytännön nero.
Kellojen siirtelystä on kuitenkin hyötyjen lisäksi myös haittoja. Voisikohan riidan laittaa puoliksi, siirtää kelloja puoli tuntia takaisinpäin ja jättää siihen?
Otto Frederick Rohwedderin on raportoitu keksineen leivänviipalointikone vuonna 1912. Suomessa valtion perinteisesti pitkä ja kapea leipä on nyttemmin keksitty myös viipaloida. TEKin työmarkkinatutkimus 2006 kertoo, että kyselyyn vastanneista määräaikaisten työntekijöiden osuus oli teollisuudessa 2,6 % ja valtion palveluksessa olevilla 37,6 %!
Maallikkona tulkitsen tuon niin, että koska valtion hommista ihmisiä ei kehdata laittaa yhtä kevein perustein pihalle kuin teollisuudessa, vaikka aihetta koettaisiinkin olevan, niin työsuhteita ei sitten uskalleta vakinaistaa. Omat havaintoni kuntasektorilla työskennellessäni tukevat tätä käsitystä.
Näyttäisi siis siltä, että irtisanomisen vaikeuttaminen johtaa myös noihin pelättyihin pätkätöihin. Voi olla, että työntekijällä on suullinen sopimus työn jatkumisesta, mutta se ei paljon joulupöydässä naurata, jos vuodenvaihteessa katkolla olevaan työhön ei ole vielä ehditty tehdä jatkopapereita. Myöskään pankinjohtajaa ei kauheasti kiinnosta asuntolainaneuvotteluissa tällaiset vakuuttelut, määräaikainen on määräaikainen.
Mikä sitten avuksi? No en minä tiedä, herranen aika… suo siellä, vetelä täällä. Teollisuuden irtisanomisia nyt kuitenkin repostellaan mediassa aika tavalla, kun taas valtio pääsee viipaloimaan oman leipänsä hieman pienemmän hälyn vallitessa.
